Sähköpostia webmasterille

johanna.kuparinen (at) nitronpaikka.com

Sähköpostia alaosastolle

sarah.dahlgren (at) gmail.com

Kävijöitä

Kävijälaskuri

(Nollattu luvusta 23054)

DSC_logo.jpg (38399 tavu(a))  
 

 

Rottisrieha 29.6.2009

 

Alaosastomme kolmas rottisrieha vietettiin helteisessä säässä. Kentälle jaksoi helteestä huolimatta tulla n. 40 jäsentä. Hieman enemmän hallituksen kanssa toivoimme osallistujia, mutta liekö myöhäinen ajankohta verottanut osallistujia, sillä lomat olivat monella jo alkaneet. Jouduimme hieman poikkeamaan alkuperäisestä suunnitelmasta, johon kuului poliisikoiranäytös, sillä koiran koulutus oli ohjaajan mukaan sellaisessa vaiheessa että näytöksen antaminen ei olisi ollut järkevää. Koiraihmisinä tämän tietysti ymmärsimme ja annoimmekin Lehtosen ”Japille” vallan kertoa meille työstään. Kertomusta riitti paljon ja monet naurut saimme nauraa. Suurimmat hörötykset varmaan saivat kertomukset ”Raaka-Arskasta”, rottweilerista isolla R.

Olimme uudistaneet myös tuttua totojuoksua. Poliisimiehemme avustuksella saimme tietoomme koiriemme todelliset vauhdit. ”Japi” otti tutkalla vauhdit jokaisesta osallistujasta niin ohjaajasta kuin koirista. Ohjaajien vauhteja ei ylös merkattu, toisin kuin koirien vauhdit, joiden avulla ratkottiin nopein turkulainen rottweiler. Luokkia kisassa oli pentu, rottweiler ja muut, mikä piti sisällään kaikki muun rotuiset koirat. Tämä luokka oli hieman epätasainen, sillä rotuja oli hyvin pienestä terrieristä isoon ja nopeaan malin. Niin tasainen oli varsinainen rottweiler kisa että lopulta meillä oli kaksi koiraa täsmälleen samalla ajalla. Voitto jaettiin vauhdilla 39 km/h Ailan ja Martan sekä Tiian ja Hopen kesken. Muiden rotujen voitto meni vauhdilla 44 km/h Minnalle ja Villille. Penturottis Morriksen vauhti oli hieman hiljaisempi, mutta ohjaaja Sanna pinkoi nopeimman ohjaaja-ajan 19km/h.

Lihapullalinko on yksi suosituimmista kilpailulajeista, niin koirien kuin ohjaajienkin mielestä. Tänä vuonna ei ollut joukkuekisaa vaan ratkoimme todellisen lihapulla mestarin. Kilpailu näytti hyvin tasaiselta ja hetken jo ajattelimme, ettemme mestaria löydä, mutta sitkeästi yrittämällä saimme kuin saimmekin mestarin selville. Voiton vei tänä vuonna Aila ja Martta. Kaikki osallistuneet koirat ovat aina yhtä innostuneita ja konkarit riemastuvat jo pelkän lingon nähdessään.

Uutena riehaamme olimme järjestäneet kilpailun, jossa kisattiin parhaiten pukeutuneesta koirakosta. Tuomaristona toimi ”tanssii koirien kanssa” tuomaristo, Jarmo, Maiju ja Jussi. Kilpailijoiksi oli uskaltautunut vain kaksi rohkeaa naista koirineen, jotka kuitenkin olivat täysillä kilvassa mukana. Tuomaristolla oli edessään vaikea valinta, sillä ei ainoastaan puvustus vaan myös kertomus puvustuksen historiasta oli eräs vaikuttavista tekijöistä (paitsi Jussilla, jolle näytti nuoret naiset olevan eräs kriteeri). Toisen kilpailijan asu oli saanut vaikutteita villistä lännestä ja toinen oli taas vienyt teeman nykypäivään villiin urbaani menoon. Kuulimmekin hauskat kertomukset asujen valintaan vaikuttaneista seikoista ja mikä hauskinta myös koirat ottivat roolinsa täysillä. Voiton vei niukasti Johanna ja Nipa.

Riehaan kuuluu tietysti myös grillimakkarat ja arpajaiset ja niin myös tälläkin kertaa. Arpajaisissa oli hienoja palkintoja, niistä suuri kiitos paikallisille eläintarvikeliikkeille. Päävoittona oli 20 kg ruokasäkki mutta muutkaan palkinnot eivät mitään vähäisiä olleet.

Kesätauko oli mukava aloittaa tällaisen riemukkaan illan jälkeen. Helteetkin alkoivat mukavasti, juuri ennen lomia. Nyt on hyvä lomailla, niin koirien kuin ihmisten.

T: Elina Laaksonen