|
Ilta oli
onnistunut jo säänkin puolesta. Aurinkoa riitti ja tunnelma oli
korkealla. Hieman oli väkeä vähemmän liikkeellä kuin viime vuonna.
Lieneekö syynä informaation puute. Yritimme kertoa asiasta kentällä
sekä kotivivuilla, mutta silti joukossa oli mukana ihmisiä jotka eivät
olleet asiasta tietoisia. Alku aina hankalaa
- ihmiset lämpenivät hiljalleen leikkeihin ja lopussa
uskalsivat jo ottaa enemmän osaa karkeloihin.
Riehassa
nähtiin myös ”VIK-testi näytös”- yritettiin saada testiä
tutuksi jäsenille. Alaosastollamme on tässä kohden hyvä tilanne sillä
meillä on yksi kortillinen maalimies sekä maalimiesoppilas. Joten
meillä ko. testiin voi käydä harjoittelemassa kotikentällä. Toinen
koulutusvastaavistamme näytti koirallaan rwu Henkalla mitä kaikkea
koiran kanssa voi touhuta muutakin kuin ”perinteistä” tottista.
Henkka taitaa hienosti oikean ja vasemman olkapään sekä esineen
etsinnän.
Leikeissä
alaosastolaiset menestyivät seuraavasti:
Tandemhiihto
oli uusi laji, johon ei ensin meinannut uskaliaita löytyä. Lopulta
kuitenkin innokkaita ”hiihtäjiä” löytyi jopa neljän joukkueen
verran. Joukkueet olivat kyllä hieman epätasaisia kun toisissa
joukkueissa oli sporttisia miehiä ja toisissa lapsia ja ”vanhempaa”
edustajaa. Ajoissa ei kyllä koviakaan heittoja ollut eli tässä
lajissa pärjää sitten vähän kokemattomampikin hiihtäjä ja joukkue
voima.
Tandemhiihto:
| 1.
Minna, Ilkka ja Matti |
aika 0,23 min |
 |
| 2.
Mika, Åsa ja Juha |
aika
0,30 min |
 |
| 3.
Johanna, Anni ja Lydia |
aika 0,36 min |
 |
| 4. Marjo, Niina ja Jasmin |
aika 0,54 min |
 |
Lihapullalinko
saavutti viimevuonna niin kovan suosion että päätimme sisällyttää
sen ohjelmistoon myös tänä vuonna. Tuloksia saatiinkin enemmän
aikaiseksi - liekö koirat muistaneet viimevuodesta pelin hengen.
Lihapullalinko:
| 1.
Tarmo ja Elvis |
5
koppia |
|
| Nina ja Lea
|
2
koppia |
|
| Mira ja Mokoma |
3 koppia |
|
| Annukka ja Bianca
|
5
koppia |
|
| Linkoojamestarina
toimi Åsa. Joukkueelle yht.
15 koppia |
| 2. Aila ja Martta
|
3 koppia |
|
| Esa ja Martta |
4
koppia |
|
| Anne ja Osku |
5
koppia |
|
| Martti ja Peppi
|
1
koppi |
|
| Linkoojamestarina
toimi Jussi. Joukkueelle yht.
12 koppia |
Makkaramestari
kilpailu oli Martin ja Esan välinen kilpa. Sillä niin tasaväkinen
loppu oli. Jouduimme katsomaan ”maalikamerasta” voittajan. Miia
joutui luovuttamaan kesken kun makkara ei maistunutkaan niin hyvälle.
Naisista Niina jatkoi sitkeästi loppuun asti.
Makkaramestari:
| 1. Martti ja Peppi |
|
| 2. Esa ja Martta |
|
| 3.
Ilkka ja Henkka |
|
| 4.
Tarmo ja Elvis |
|
| 5.
Niina ja Lea |
|
| 6.
Miia ja Essi |
|
Totojuoksu oli toinen
viimevuodesta tuttu laji. Siinä ohjaaja juoksee edellä ja koira päästetään
perään. Aika ratkaisee voittajan. Kaikenlainen innostaminen on
sallittua. Tänäkin vuonna voittaja erottui joukosta. Omat palkintonsa
saivat myös pentujen ja muunrotuisten voittajat. Naiset veivät
kolmoisvoiton. Hurraa naiset!
Totomestari:
|
|
| 1. Aila ja Martta |
5,90 s |
| 2. Niina ja Lea |
6,22
s |
| 3. Silja ja Iiris |
6,30 s |
| 4.
Mira ja Mokoma |
6, 34 s |
| 5. Annukka ja Bianca |
6,47 s |
| 6.
Esa ja Martta |
6,78 s |
| 7.
Miia ja Essi |
6,91
s |
| 8. Martti ja Peppi |
7.50 s |
| 9. Tarmo ja Elvis
|
8,90
s |
Pennut:
| 1.
Matti ja Lalli |
8,00
s |
| 2. Tiia ja Hope
|
9,59 s |
Muun
rotuiset:
| 1. Anne ja Osku
|
6,22
s |
| 2.
Raili ja Armi |
7,41 s |
Tapahtuma
oli mukava järjestää ja väkikin tuntui viihtyvän. Lopuksi arvottiin
vielä suuri määrä palkintoja joita olivat lahjoittaneet mm. lähiseudun
eläintarvikeliikkeet.
Itse
toivon palautetta jäsenistöltä kaikista tapahtumista sekä ideoita
uusien järjestämiseen. Kaipaamme myös porukkaamme lisää innokkaita
puuhanaisia ja –miehiä. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro
mielipiteesi.
Terveisin
Elina Laaksonen
|