ROTTISRIEHA
| JA SIELLÄ KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA..... |
| Turun
alaosaston rottisriehaa vietettiin 28.5. kuuman kosteassa kesäkelissä.
Väki oli lähtenyt joukolla liikenteeseen- osallistujia oli paljon,
niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin. Ilta aloitettiin
tervetuliassanoilla ja hallituksen esittelyllä, lisäksi kennelneuvoja
Kalevi Levänen puhui tärkeästä asiasta, pentutehtailusta ja sen
vastustamisesta. Varsinainen riehailu aloitettiin tottisnäytöksellä
menevän musiikin tahdissa, näytös huipentui hakukoiran ja maalimiehen
työskentelyyn. Nuorin näytöskoira oli puolivuotias, vanhin
yksitoista. Kaikki kaksijalkaiset, sillä
hetkellä koirattomat, pääsivät kisaamaan polttopallon mestaruudesta
näyttelykehään. Valtaisan jumppapallon polttamatta mestariksi selvisi
Ilkka. Samaisessa kehässä kisattiin myös hännänryöstössä
mestaruuden mennessä jaetusti Sailalle, Janille ja Villelle (koirat
saivat kyllä pitää oman häntänsä).Varsinaisessa tarkoituksessaan
kehä pääsi palvelemaan lelukoirien näyttelyssä. Tasaisessa kisassa
nähtiin viisi huippuunsa trimmattua ja treenattua koirakkoa, joista
tuomarimme Pekka Heinonen rankkasi parhaaksi Bobin, handlerinaan Jasmin. Koirat pääsivät kisailemaan
kahdessa joukkueessa lentävien lihapullien sieppaamisessa. Ei se ihan
niin helppoa ollut kuin olisi voinut kuvitella. Tosin lihapullien
laukojien huippukunto ei välttämättä osunut ihan kohdilleen näissä
kisoissa, joten koiria ei käy syyttäminen jos ei pulla lentänyt
tarpeeksi kovaa ja korkealle. Mutta hauska oli huomata, että pikku
pennutkin hoksasivat nopeasti mistä touhussa oikein oli kyse. Koirien juoksukilpailu käytiin
tasapuolisuuden nimissä kahdessa eri sarjassa; rotikat ja muut.
Jokainen osallistuja antoi helteessä kaikkensa, niin kovaa mentiin kuin
päästiin ja rotikoiden voittajaksi kirmasi Elsa, muiden rotujen nopein
oli pinseri Igor. Henkka ja Kalle vetivät lapsia kärryissä, ilmeistä
päätellen kyyti oli oikein mieluisaa. Kisailun lomassa oli hauska
tutustua paremmin niin ihmisiin kuin koiriinkin ja hakea helpotusta
helteeseen puffetin varjosta ja antimista. Eeva- Liisa jaksoi seistä
grillin vieressä ja käristää makkaraa halukkaille, vaikka hiki kyllä
virtasi ilman grillin lämpöäkin. Vettä kului litroittain. Lehdistön
edustajakin oli saapunut paikalle tekemään tapahtumasta juttua
paikalliseen lehteen ja Piukku Lankinen Pet TV:stä tallensi tapahtumaa
liikkuvana kuvana. Illan päätteeksi arvottiin
todella runsaat ja upeat arpajaispalkinnot, joista suuri kiitos kaikille
lahjoittajille. Mahtoiko kukaan jäädä ilman palkintoa, niin paljon
niitä oli. Tietovisan fiksuimmaksi osoittautui Taru. Ennen kotiin lähtöä
Jannu-koira 11v. antoi yleisölle vielä lauluesityksen Natalia
Imbruglian tahdissa. Illasta taisi jäädä kaikille hyvä
mieli ja mukavia muistoja. Sen verran hauskaa oli, että ensi vuoden
riehaa alettiin ideoida jo samana iltana… alaosaston puolesta, Johanna Öhman
|