|
Mika Laaksonen vm. 68 Kerronpa enemmän nykytilanteestani. Haluaisin rohkaista uusia koiraharrastajia tutustumaan alaosaston koulutustarjontaan eikä pelkästään tottelevaisuus puolella. Maastolajit ovat yhdessä tekemisen kultakaivos. Sieltä löytyy uudelleen ja uudelleen niitä onnistumisen ja oivaltamisen iloja. Oppii koirastaan uutta ja saa ystäviä. Yhdessä on mukava mennä vaikka sinne ensimmäiseen kokeeseen. Eikä tärkeintä ole voitto vaan osallistuminen ja parhaansa tekeminen. Ei se meilläkään niin valmista ollut kun ekakerran kokeeseen rynnättiin. Jännitti niin vietävästi ja matkanvarrelle mahtui niitä epäonnistumisiakin. Hienointa oli kun voitti itsensä ja uskalsi yrittää. Toinen mihin toivon rohkeutta teiltä on, että uskaltaisitte tulla rohkeasti mukaan alaosaston toimintaan. Kaikenlaista tekemistä löytyy meille kaikille ja vain näin saamme vietyä alaosastoa eteenpäin kohti uusia haasteita. Kerro ideasi niin toteutetaan ne yhdessä. Voimme tuntua välillä hieman oudolta porukalta, mutta se johtuu siitä, että alamme muistuttamaan koiriamme. Seuraile omaa koiraasi ja sen innostuksen kohteita, niin ymmärrät meitä paremmin ja jonain päivänä huomaat olevasi samanlainen itsekin. Kentällä nähdään
|
|
|
|