| Tottelen
paremmin, jos Kaleksi kutsut.
Kun
1980-luvun lopulla harrastamamme rotu muuttui rotikaksi, niin
saman tien uppouduin kurkkuani myöden alaosaston toimintaan.
Hallitukseenkin osallistuminen juontaa niiltä ajoilta. Kuusi
vuota siitä kului puheenjohtajan hommissa. Vuosien myötä on
tullut törkittyä lusikka milloin mihinkin koirasoppaan. Useimmat
koiraharrastusmuodot ovat tulleet tutuiksi. Joten kokemusta on
jonkin verran vähän kaikesta, mutta empä taida olla missään
kovin hyvä.
Eka
rotikastamme Lotesta tuli kasvatustyömme alkulähde. Vuodesta
1992 on maailmaan putkahtanut Järvenalholaisia pentueita noin
yksi vuodessa. Kotona on parhaimmillaan ollut neljä rotikkaa.
Sellaisessa laumassa kouluttaminen ja oman johtajuuden "pönkittäminen"
on jo oma työrupeamansa. Nykyään kiintiönä on yritetty pitää
kahta koiraa, joilla harrastetaan sekä mahdolliset eläkeläiset.
Loput jalostukseen varattavat sijoitetaan. Meillä on ollut
ainutlaatuinen mahdollisuus saada parhaille omille jälkeläisillemme
jalostusoikeus, joten "ylimääräisiä" narttuja ei ole
tarvinnut pitää kotona.
Alaosaston
koulutuksissa olen pyörinyt vaihtelevasti. Parhaiten viihdyn
nykyisin kouluttajana jälkimetsässä. Koesuorituksia on
kilpailukirjoihin kertynyt juuri eniten jäljeltä. Tosin muitakin
lajeja on kokeiltu.
On
hienoa, että alaosastomme panostaa voimakkaasti
pentukoulutukseen. Jokaisen pennunomistajan kannattaisi se hyödyntää,
vaikka tavoitteejna olisi ainoastaan yhteistyökykyinen
rottiskaveri. Ainakin ensimmäisenä vuonna pitäisi pennulle olla
aikaa, siitä uhrauksesta voitte kumpikin nauttia lopun yhteisen
taipaleenne ajan. Jokainen rotikka on ansainnut tulla koulutetuksi
ainakin yhteiskuntakelpoiseksi.
|