Olen Saila Heinonen Turun naapurikunnasta Liedosta.

SRY:n Turun ao:n hallituksessa olen vaikuttanut muutaman vuoden ajan. Yhden kauden varajäsenenä ,nyt varsinaisena jäsenenä.

Alaosaston koulutuksissa olen toiminut koulutusohjaajana n. viisi vuotta. Tällä hetkellä vastuullani ovat koulutusvastaavan tehtävät..

 Perheeseeni kuuluvat aviomies Ilkka, poika Mika, tytär Marianne, joka tosin on jo lentänyt pesästä omia siipiään kokeilemaan. Sekä tietenkin se tähän harrastukseen minut liittävä asia eli rottweiler-poika Henkka. Virallisemmin FIN MVA EK2  BH Imanlord”s Weimar.

Rakkauteni rottweileriin syttyi ollessani kuusivuotias, jolloin naapurissamme asui pullea ja lempeä rotikkanarttu Geri, joka mielestäni oli maailman ihanin olento.

Geriltä sain lapsuudenkotiini pennun, joka kuitenkin suureksi surukseni jäi auton alle ja kuoli jo nuorella iällä.

Omaan kotiini ensimmäinen rotikkapoika Uffe tuli vuonna 1985. Koiran runsaasta sairastelusta huolimatta yhteinen taipaleemme kesti yhdeksän vuotta.

Uffen kuoleman jälkeen olimme neljä päivää ilman koiraa. Kaksi päivää itkin ja kaksi päivää etsin uutta sopivaa pentua. Salosta sellaisen yllättäen löysinkin; Rottweiler-poika Aatu, virallisemmin KVA HK3 EK2 JK2 TK1 Riveilers Akvavit, liittyi laumaamme vuonna 1984.

Aatun kanssa innostuimme koiran kouluttamisesta ihan oikeasti ja tälle tielle sitä on jääty.

Koiran kouluttaminen ei enää ole vain mukava harrastus. Siitä on tullut elämäntapa.

 Haluaisinkin antaa ystävän neuvon kaikille rottweilerinomistajille tai sellaisiksi aikoville:

Uhratkaa riittävästi aikaa koiranne kanssa puuhastelulle, jotta saatte siitä kasvatettua yhteiskuntakelpoisen yksilön.

Rottweiler on hieno koira, joka ansaitsee hyvän tapakasvatuksen ja riittävän koulutuksen pystyäkseen elämään nyky-yhteiskunnassa sille asetettujen vaatimusten mukaisesti.

Näin myös yhteiselo sen kanssa on mukavaa!